…ja yksi kasvutarina numeroiden takana.
Suurin osa Suomen lapsista ja nuorista voi hyvin. Silti mielenterveydenhäiriöt ja psyykkinen oirehtiminen ovat nuorilla yleisiä, eri tutkimusten perusteella noin joka neljäs (4.) nuori voi psyykkisesti jollakin tavalla huonosti. Erilaiset ahdistushäiriöt ja masennusoireilut ovat tavallisimpia syitä pahaan oloon, myös syömishäiriöiden takia nuoret joutuvat ja pääsevät erilaisten tukitoimien ja hoitojen piiriin.
Vakavaa itsetuhoisuutta eli itsemurha-ajatuksia on noin joka kymmenellä nuorella, nuorista 3-5 % on yrittänyt itsemurhaa. Itsemurha on yksi yleisimpiä 15-19– vuotiaiden nuorten kuolinsyitä, vuosittain itsemurhan tekee noin sata (100) alle 25-vuotiasta nuorta.
Yhden nuoren psyykkinen paha olo kertautuu moninkertaiseksi, koska jokaisella nuorella on jonkunlainen lähipiiri: vanhemmat, sisarukset, suku, luokkakaverit, ystävät. Tätä joukkoa onkin jo paljon vaikeampi määritellä numeroilla tai tilastoida faktoiksi.
Täysin mahdotonta on muuttaa numeroiksi sitä epätoivon, tuskan, surun, riittämättömyyden, syyllisyyden, häpeän ja yksinäisen avuttomuuden määrä, mitä oman lapsen paha olo ja elämänhalun kadottaminen vanhemmassa herättää. Tuen etsiminen, avunhakeminen ja toivon herääminen on mahdollista vasta sitten kun vanhempi tavalla tai toisella saa tietää, mitä lapselle on tapahtumassa.
Syitä, miksi nuoren elämänilo katoaa, on yhteiskunnan rakenteista lähtien aina henkilökohtaisiin traumaattisiin kokemuksiin asti, ja kaikkea siltä väliltä. Tunnetasolla ulkopuolelle joutuminen, hylätyksi, nöyryytetyksi tuleminen ja jatkuvat epäonnistumiset vievät usein pohjaa halulta kasvaa aikuiseksi asti.
Vaikeista ja pelottavista asioista on edelleen vaikeaa ja pelottavaa puhua ääneen. Asioita, joita ei sanoiksi asti saateta, ei ikään kuin ole olemassa.
Arvostan paljon sitä avoimuutta, rohkeutta ja voimaa, jota ”Jos Oisin lintu” musiikkitarinan syntyminen ja lavalle asti tuominen on vaatinut. Tunteita ei löydy tilastoituina, kyynelien määrää ei voi laskea. Sitä voimaa, jota epätoivosta toivoon nouseminen on raastavankin vanhemmuuden matkan varrella vaatinut, on mahdotonta mitata.
Sen voi kuitenkin vilpittömästi sanoa, että juuri tämän äitiyden ja ihmisenä olemisen kasvutarinan kertominen sävelin ja sanoin on mittaamattoman arvokasta.
teksti ja kuva: Erja Vanhala, psykoterapeutti, työnohjaaja
www.terapiatupa.fi